Koronavirukseen sairastuvat nyt nuoret aikuiset — Tampereen yliopiston opetus jatkuu etätoteutuksena

Epidemiatilanteen vuoksi Tampereen yliopistossa jatketaan poikkeusjärjestelyitä. Esimerkiksi etäopetusta kehitetään jatkoa ajatellen.

Koronavirustartuntoja todetaan tällä hetkellä eniten nuorilla aikuisilla. Pirkanmaan epidemiatilanne on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen eli THL:n mukaan kiihtymisvaiheessa.

Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että viruksen alueellinen ilmaantuvuus on noussut ja positiivisten näytteiden osuus kaikista näytteistä on suurempi kuin yksi prosentti.

Koko maassa 20–29-vuotiailla tautitapauksia on todettu kahden edeltävän viikon aikana 705 kappaletta. 30–39-vuotiailla tartuntoja on todettu vähemmän, yhteensä 485 kappaletta.

Tämänhetkinen tilanne koskee siis erityisesti korkeakouluja. Tampereen yliopisto tiedotti, että etäopetusta jatketaan syksyn tapaan myös keväällä.

Kevään etäopetus pyritään suunnittelemaan hyvissä ajoin.

Turvallisuusasiantuntija Riikka Laurila

Pandemiaryhmä seuraa viranomaisohjeita

Tampereen yliopiston turvallisuusasiantuntija Riikka Laurila kokee myönteisenä asiana yhteistyön, joka on epidemiatilanteen vuoksi lisääntynyt eri tahojen välillä.

Yliopistolla on yhdessä ammattikorkeakoulun kanssa pandemiaryhmä, joka kokoontuu noin kahden viikon välein keskustelemaan ja valmistelemaan linjausehdotuksia. Linjauksissa seurataan THL:n ja Pirkanmaan alueellisen koronanyrkin suosituksia.

Laurilan mukaan päätöksiä pystytään tekemään nopeasti. Tilanne on kuitenkin haastava, koska pitkälle tulevaisuuteen on vaikea ennustaa.

– Kevään etäopetus pyritään suunnittelemaan hyvissä ajoin, kertoo Laurila.

Etäopetusta mahdollisesti myös vastaisuudessa

Laurila itse kokee, että epidemian aikana tapahtunut digiloikka on mahdollistanut paljon. Esimerkiksi etäopetusta on kehitetty, mikä on hyvä asia jatkoa ajatellen. Laurilan mielestä olisi hyvä, jos etäopiskeluun olisi mahdollisuus myös jatkossa.

– Ainakin käytäntöjä etätyöskentelyyn löytyy.

Etätyöskentelysuosituksen lisäksi yliopistolla on voimassa maskisuositus. Myös rakennusten aukioloja on kavennettu, ja kulku on rajatumpaa kuin normaalioloissa.

Toistaiseksi kampusten ulko-ovet pysyvät suljettuna ulkopuolisilta.

Mitä mieltä opiskelijat ovat yliopiston koronakäytännöistä? Kuuntele gallup täältä.