Aada Vihanta menee elokuussa naimisiin Aleksanterin kirkossa. Vihannan puoliso on hollantilainen, joten häissä yhdistetään suomalaisia ja hollantilaisia perinteitä. ”Vähän jo jännittää. Häiden suunnittelu on kuitenkin kivaa, kun saa yhdessä miehen kanssa suunnitella.”

Avioliittoja solmitaan joka vuosi vähemmän, mutta nuoret haaveilevat silti yhä naimisiin menemisestä – ”Avioliiton merkitys on muuttunut, sillä naimisiin ei enää ole pakko mennä”

Vaikka avioliitto tuntuu monesta vanhentuneelta instituutiolta, moni nuori edelleen kokee naimisiin menemisen merkityksellisenä.

– Avioliitto merkitsee minulle sitä, että olemme sitoutuneita toisiimme. Se on lupaus rakkaudesta, Aada Vihanta toteaa.

Vihanta menee naimisiin ensi kesänä hollantilaisen puolisonsa kanssa. Pari on ollut yhdessä viisi vuotta, ja naimisiin meneminen on ollut heille suhteen alkamisesta lähtien itsestäänselvyys.

– Meidän molempien vanhemmat ja isovanhemmat ovat olleet naimisissa koko ikänsä, mikä näyttää sen, että avioliitto voi kestää vaikeidenkin elämäntilanteiden yli. Tuntuu myös hienolta jatkaa perinteitä, Vihanta kertoo.

Vihanta solmii avioliiton keskimääräistä nuoremmalla iällä. Vihanta on 25-vuotias ja hänen kumppaninsa täyttää myös pian 25 vuotta. Viime vuonna eri sukupuolta olevien, ensimmäistä kertaa avioituvien naisten keskimääräinen ikä oli 32,1 vuotta ja miesten 34,2 vuotta.

Vihanta ei ole yksin avioliittoaikeidensa kanssa. Moreenimedian teettämään avioliittokyselyyn vastanneista 156 nuoresta 76 prosenttia kertoi haaveilevansa naimisiin menemisestä.

FAKTA

Kysely nuorten suhtautumisesta avioliittoon

  • Kysely suunnattiin 18–25-vuotiaille, ja siihen vastasi 156 henkilöä.
  • Kyselyä jaettiin Puskarario Tampere -Facebook-ryhmässä.
  • Vastaajista 119 on naisia, 35 miehiä ja 2 muita.
  • Vastaajista 75,6 prosenttia kertoi haaveilevansa naimisiin menemisestä.

Avioliitto ei ole enää ainoa hyväksytty parisuhteen muoto

Tilastokeskuksen väestönmuutostietojen mukaan vuonna 2019 solmittiin 22 296 avioliittoa, kun edellisenä vuonna määrä oli 23 799. Solmittujen avioliittojen määrä väheni vuodessa 1 503 avioliitolla.

Sosiologi Anna-Maija Castrénin mukaan avioliittojen määrän väheneminen on jatkunut jo pitkään pientä ajallista vaihtelua lukuun ottamatta. Castrén on tutkinut muun muassa avioitumista Itä-Suomen yliopistossa.

– Sata vuotta sitten avioliitto oli traditio, johon oli voimakas sosiaalinen paine. Nyt avioliiton rinnalla on muita hyväksyttyjä parisuhteen muotoja, kuten avoliitto, Castrén toteaa.

Myös se, että naimisiin mennään yhä myöhemmällä iällä voi osaltaan vaikuttaa siihen, että avioliittoja solmitaan vähemmän. Lykkääminen ja sopivan ajankohdan pohtiminen voi johtaa siihen, ettei pari lopulta päädykään avioliittoon.

Avioliitossa on kyse merkityksen tuottamisesta elämään

Vaikka solmittujen avioliittojen määrä vähenee, avioliitto ei instituutiona ole häviämässä mihinkään.

– 1970-luvulta lähtien on povattu avioliittoinstituution kuolemaa. Avioliittoa kuitenkin arvostetaan edelleen. Esimerkiksi tasa-arvoinen avioliittolaki kertoo mielestäni siitä, että avioliitto on tärkeä, Castrén pohtii.

Castrénin mukaan avioliiton merkitys yksilöille on myös muuttunut. Nykyään avioliitossa on yhä enemmän kyse merkityksellisyyden hakemisesta elämään.

Tämä näkyy myös Moreenimedian kyselyn vastauksissa. Suurella osalla vastaajista avioliitto herättää myönteisiä ajatuksia: turvaa, onnea, innostusta, perinteikkyyttä ja elinikäistä kumppanuutta.

Toisaalta usealla vastaajalla avioliitto herättää myös negatiivisia tunteita. Esimerkiksi ajatus elinikäisestä sitoutumisesta ahdistaa. Yhdessä vastauksessa avioliittoa kuvailtiin ”jalkapannaksi”, toisesta vastaajasta tuntuu epämiellyttävältä se, että suhteesta on vaikeampaa ”päästä pois”.

Suhteen alussa sitoutuminen pelotti Aada Vihantaa, ja vanhemmat painostivat pariskuntaa menemään naimisiin. Viiden vuoden yhdessäolon jälkeen avioliitto tuntuu kuitenkin luontevalta ratkaisulta.

Osa vastaajista on sitä mieltä, että avioliitto on vanhentunut instituutio. Nykyinen avioliittolaki ei esimerkiksi mahdollista avioliiton solmimista usean kumppanin kesken.

Myös jotkin naimisiinmenoon liittyvistä perinteistä tuntuvat joistain vanhanaikaisilta. Yhdessä vastauksessa avioliittoa kuvaillaan näin:

Siihen liittyy valtavasti perinteitä, jotka tuntuvat minusta epämukavilta patriarkaalisen maailmankuvan heijastumilta. Esim. sormukset, isä luovuttaa tyttären, huntu siveyden symbolina, sukkanauhan poisto, jne.

Avioliitto on lupaus rakkaudesta

Myös Aada Vihanta on huomannut yleisestä ilmapiiristä, että avioliiton merkitys on vähentynyt. Se harmittaa häntä.

– Monet tuntuvat ajattelevan parisuhteessa, että olen tämän yhden henkilön kanssa siihen asti, kunnes alkaa kyllästyttää tai löydän jonkun paremman. Avioliitto nähdään pelkkänä juridisena esteenä, joka vaikeuttaa suhteesta lähtemistä, Vihanta miettii.

Vaikka osa tuttavista on ihmetellyt parin nuorta ikää, Vihannasta naimisiin meneminen on luonnollista.

– Onhan se jännittävää sitoutua toiseen koko loppuelämäksi jo tässä iässä. Tämä tuntuu kuitenkin hyvältä ja turvalliselta, sillä rakastamme toisiamme niin paljon.