Mira Kokon kommentti: Mutta suurin niistä on rakkaus

 

.

Maailma on yhä kansainvälisempi ja niin ovat perhepiiritkin. Ehkä juuri siksi rajojen vahva sulkeminen yllätti ihmisiä niin paljon.

Korona on lisännyt elämään ahdistusta ja epätoivoa. Mitä tällaisessa tilanteessa vähiten voisi toivoa, on erottautuminen lähimmäisistään, elämän tukipilareista.

Moreenimedian kyselyyn vastasi yli 1300 ihmistä, jotka kertoivat siitä, kuinka he ovat joutuneet olemaan erossa kriisin aikana. Tietämättömyys ja epävarmuus läheisen näkemisestä jo valmiiksi vaikean maailman tilanteen päälle kuulostaa kamalalta.

Myönnän itkeneeni useampaan kertaan vastaajien kertomuksia lukiessani.

Eräs vastaaja kertoi, ettei enää pääse pitämään sairastuneen äitinsä kättä matkustusrajoitusten takia. Toinen kertoi viranomaisten sanoneen hänelle, ettei pääsisi matkustamaan aviomiehensä luokse edes hautajaisiin, jos tämä kuolisi. Kokemukset ovat järkyttäneet vastaajien mielenterveyttä.

Matkustaminen on vaaraksi ihmishengille, mutta niin ovat matkustusrajoituksetkin.

Missä menee oikea kohta rajanvedolle?

 

Miten koronapandemia on vaikeuttanut läheisten luo matkustamista? Lue lisää täältä.