Asiantuntijatyötä tekevän Kristian Talalan työpisteellä on oman tietokoneen lisäksi työpaikan kone. Talala sanoo olevansa kiitollinen siitä, että voi työskennellä etänä.

Korona on muuttanut työelämää – “Ehkä tämän myötä voitaisiin ymmärtää oman itsen hyvinvointi ensisijaiseksi tekijäksi työssä” 

Etätyö on vaikuttanut myönteisesti jaksamiseen monilla aloilla. Informaatiotulva ja työajan säätelyn vaikeudet haastavat kuitenkin kotona työskenteleviä. 

Korona on pakottanut lukuisia ihmisiä tekemään työtä kotoa käsin. Etätyön lisääntyminen on yllättäen vähentänyt työn kuormittavuutta monilla aloilla. Syynä ovat erityisesti kiireen ja keskeytysten väheneminen. Tämä selviää Akava Works –tutkimuspajan kyselystä.

Finla Työterveyden vastaava työterveyspsykologi Heidi Ruohotie toivoo, että korona-aika herättäisi pohtimaan terveyden merkitystä työssä jaksamisessa laajemmin. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tekemän tutkimuksen mukaan joka neljäs suomalainen työntekijä on kokenut työuupumusta.

– Kriisi laittaa aina arvojärjestystä uusiksi. Korona on nostanut oman ja läheisten hyvinvoinnin keskiöön, Ruohotie sanoo.

Hän lisää, että kenties koronan myötä ihmiset ovat ryhtyneet pohtimaan, mihin he haluavat keskittää aikaansa ja mikä on ensisijaista.

– Ehkä tämän myötä voitaisiin ymmärtää oman itsen hyvinvointi ensisijaiseksi tekijäksi työssä.

Yhteen asiaan keskittyminen kerrallaan suojelee kuormittumiselta

Ruohotien mukaan teknologiavälitteisellä etätyöllä on myös kääntöpuolensa.

– Teknologian kehittyminen on suuri apu, eikä etätyö ilman sitä olisi mahdollista. Ongelmana on kuitenkin loputon tietotulva ja sen prosessointi.

Haasteeksi muodostuu, miten käsitellä ympäristöstä tulevaa tietotulvaa mahdollisimman tehokkaasti niin, että se kuormittaisi aivokapasiteettia mahdollisimman vähän.

Multitaskaus on kuormittavaa. Siinä tarkkaavaisuus hajoaa.

Heidi Ruohotie, työterveyspsykologi

– Kuormitusta voi vähentää keskittämällä omaa työntekoa niin, että hoitaa asiat niille varattuna ajankohtana. Myös tarpeettomat sovellukset kannattaa sulkea, Ruohotie sanoo.

Keskeistä etätyön kuormittavuuden vähentämisessä ovat työajan hallinta ja työn järjestäminen sekä toiminnan keskittäminen yhteen asiaan kerrallaan. Montaa asiaa ei kannata yrittää tehdä samaan aikaan.

– Multitaskaus on kuormittavaa. Siinä tarkkaavaisuus hajoaa, Ruohotie sanoo.

Työajan hallinta edellyttää tietoista suunnittelua

Työterveyspsykologin vastaanotolle hakeudutaan usein työajan ja vapaa-ajan rajaamisen haasteen vuoksi. Etätöissä näiden raja hämärtyy entisestään.

– Raamit ajankäytölle puuttuvat kotona, Ruohotie sanoo.

Työn hallinnan näkökulmasta vapaa-ajan erottaminen työajasta on tärkeää. Mikäli töistä ei pääse irtautumaan, se voi johtaa pitkällä tähtäimellä uupumiseen.

Kotona työskennellessä työajan säätely keskittyy enemmän yksilön vastuulle. Työpaikoilla on käytäntöjä ja rutiineja, jotka rytmittävät työpäivää, kuten esimerkiksi säännölliset tauot. Myös kotoa käsin työskennellessä on tärkeää varata aikaa tauoille.

– Etätyössä pitää tehdä tietoisempia valintoja ja ratkaisuja, Ruohotie toteaa.

Mitä mieltä tamperelaiset ovat etätyöstä? Kuuntele gallup täältä