Juha Juntun auto ei herätä ensimmäisenä ajatuksia ekologisuudesta, mutta valtava jenkki mörähtelee bensan sijaan kaasulla ja etanolilla.

Auton valintaa perustellaan järkisyillä mutta taustalla vaikuttaa myös tunne – ”Kyllä auto voi joskus kuvastaa omistajaansa”

Moreenimedian gallupiin vastasi kolme auton omistajaa, joiden kaikkien autovalinta pohjautui ensisijaisesti käytännöllisyyteen. Toisaalta tunnistettiin myös ajatus siitä, että auto kertoo jotain omistajastaan.

Marraskuisena iltapäivänä Kalevan Prisman parkkipaikalla ihmisillä on kiire lämmittelemään. Johanna Wihlman, Jukka Vesala ja Juha Junttu kuitenkin pysähtyvät vastaamaan muutamaan kysymykseen auton hankinnasta.

Kysyttäessä miksi hän osti juuri tämän auton, Wihlman hämmentyy aluksi. Hetken mietittyään hän kertoo tykästyneensä Audin ulkonäköön.

– Näin naisena sanon, että se oli nätti. Myös tilavuus on tärkeä ominaisuus autossa.

Vesalalle vastaus on helppo: Mercedes-Benzissä puoleensa vetää luotettavuus.

Sen sijaan Juntun autoa tarkastellessa ulkonäkö voi pettää. Iso amerikkalainen Chevrolet Suburban on nimittäin valittu koon ja turvallisuuden lisäksi myös ympäristösyistä.

– Peräänkuulutan ekologisuutta. Tämän käyttövoimana on kaasu ja etanoli, Junttu kertoo.

Kysymys siitä kuvastaako auto omistajaansa, saa ristiriitaisia vastauksia. Esimerkiksi merkkeihin liitetyillä stereotypioilla koetaan olevan jonkinlainen totuuspohja, mutta auton perusteella tehty vaikutelma voi myös johtaa harhaan.

Johanna Wihlmanin, 30, auto on Audi A4.
Jukka Vesala, 62, ajaa C-sarjan Mercedes-Benziä.
Juha Juntun, 53, amerikanrauta on Chevrolet Suburban.

Kokonaiset gallupvastaukset voit kuunnella alta tai lukea täältä.

Millä perustella suomalainen valitsee autonsa? Lue asiantuntijoiden näkemyksistä täältä.