Laura Seesmerin mukaan saunomisperinteiden ansiosta saunaan voi liittyä tunteita, joita voidaan kokea uudelleen saunomalla. Kuva: Miikka Kiiminki.

Suomalaisten saunakokemuksia yhdistää voimakas luonnonläheisyys – ”Saunoja aistii luontoa hyvin tarkasti ja moniaistisesti”

Tutkijan mukaan saunoessa koetaan monenlaisia tunteita. Saunominen voi edistää henkistä hyvinvointia, sillä se on irrallaan muusta arjesta ja voi juurruttaa ihmisen menneisyyteensä.

Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen tutkijatohtori Laura Seesmeri Turun yliopistosta kertoo, että suomalaisten saunomiskokemuksia yhdistää voimakas ja intensiivinen luonnonläheisyys. Hänen mukaansa saunoja tuntee suurta yhteyttä luonnon kanssa.

– Saunoja aistii luontoa hyvin tarkasti ja moniaistisesti. Saunakokemusta sävyttää se, että saunoja tuntee itsensä osaksi universumia.

Seesmerin mukaan sauna ja saunominen ovat muuttuneet vuosien varrella. Hän kertoo, että sauna on ollut ennen todella moninainen talousrakennus, mutta nykyään se on enemmän rentoutumisen ja henkisen hyvinvoinnin paikka.

Saunominen voi toisaalta luoda myös yhteyttä menneisyyteen. Esimerkiksi lämpö, hämäryys ja äänimaailma ovat aina saunoessa läsnä.

– Nämä tekijät auttavat siinä, että menneisyys ja omat muistot tulevat osaksi nykyhetken kokemusta.

Seesmeri kertoo, että saunominen voi edistää henkistä hyvinvointia. Hänen mukaansa saunoessa ihminen voi tuntea olevansa osa perinteen jatkumoa, joka juurruttaa menneisyyteen ja omiin muistoihin.

– Henkistä hyvinvointia edistää myös se, että on olemassa tällainen paikka, joka on täysin irrallaan kaikesta muusta arjen tohinasta.

Lue keskustelu täältä.