Opiskelupaikka voi vaarantua huumausaineiden käytön takia – huumetesteistä ei tiedetä eikä niitä käytetä Tampereen yliopistolla

Moreenimedia kysyi huumausaineiden käytöstä yliopiston opiskelijoilta. 65 käyttäjää vastasi. Valtaosa heistä ei tiedä lainsäädännöstä, jonka perusteella opiskelija voidaan määrätä huumetestiin.

Fakta

SORA-lainsäädäntö

  • SORA on lyhenne sanoista Soveltumattomuuden Ratkaisuja. Lainsäädännön tavoitteena on parantaa turvallisuutta koulutuksessa ja työelämässä.
  • SORA-lainsäädännössä on kirjaus opiskelijoille tehtävistä huumausainetesteistä. Lainsäädännön piiriin kuuluvalla alalla opiskeleva voidaan testata esimerkiksi harjoittelun aikana, jos on epäily vakavasta huumeriippuvuudesta.
  • Tampereen yliopiston tutkinnoista SORA-aloihin kuuluvat muun muassa logopedia, lääketiede, psykologia, tietyt opettajankoulutusopinnot ja sosiaalityön koulutus.
Lähde: Opetushallitus

Suurin osa opiskelijoista ei tiedä yliopiston huumetestauksista, selviää Moreenimedian kyselystä. Kyselyyn vastasi 65 huumeita käyttävää Tampereen yliopiston opiskelijaa. Kysely suunnattiin kasvatustieteiden, terveystieteiden, logopedian, lääketieteen, psykologian ja sosiaalityön opiskelijoille. Näillä aloilla huumausaineiden käyttöä pidetään kyseenalaisena.

Kysely osoitti, että käyttäjiä on, mutta vain alle 15 prosenttia vastaajista pelkäsi jäävänsä oppilaitokselle kiinni huumeiden käytöstä. Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön yhteisöterveyden ylilääkäri Noora Seilo pitää opiskelijoiden huumausaineiden käyttöä huolestuttavana.

– On kyse potilasturvallisuuden sekä lasten ja nuorten turvallisuuden varmistamisesta. Huumausaineet vaikuttavat toimintakykyyn ja voivat aiheuttaa vaaratilanteita esimerkiksi harjoittelussa.

Opiskeluoikeuden peruuttaminen mahdollista

Opiskeluoikeuden peruuttaminen on viimeinen keino, mikäli opiskelija ei pääse eroon huumeista. Moreenimedian kyselyyn vastanneista yli 60 prosenttia ei tiedä, millaisia seurauksia huumausaineiden käytöstä kiinni jääminen voi opiskeluoikeudelle aiheuttaa.

Ainoastaan yksi kyselyyn vastannut opiskelija oli vähällä menettää opiskelupaikkansa huumausaineiden käytön takia. YTHS:n tiedossa ei ole tällä hetkellä yhtään yliopisto-opiskelijalle tehtyä huumetestausta. Seilon mielestä tämänhetkistä lainsäädäntöä ei ole käytetty tarpeeksi.

– Jos lainsäädäntöä ei hyödynnetä, voi se kertoa lainsäädännön ongelmista, ohjeistuksen puutteesta tai toimeenpanon käytännön ongelmista.

Yliopiston tulisi tiedottaa opiskelijoita

Seilon mielestä on tärkeää, että yliopistot informoivat opiskelijoita lainsäädännön mukaisesta huumausainetestauksesta.

Yliopistolla pitää olla voimassa oleva päihdeohjelma, jos huumausainetestiä halutaan käyttää. Tällä hetkellä Tampereen yliopistolla ei ole voimassa olevaa ohjelmaa. Uuteen yliopistoon on tulossa yhtenäinen päihdeohjelma.

Opiskelijoiden päihteidenkäyttöön liittyviä ongelmia on ratkaistu yliopistoissa ja YTHS:ssä muilla keinoilla kuin testejä tekemällä.

– YTHS:n tehtävä on ensisijaisesti tukea opiskelijaa ja järjestää tarvittava hoito.

Huumetestaukset koskevat vain pientä joukkoa

Tampereen yliopiston opintopalvelujohtaja Mikko Markkola arvelee, ettei huumetestejä ole tarvetta kiirehtiä. Markkolan mielestä huumetestaukset koskisivat vain pientä joukkoa opiskelijoita.

Pelkästään luennolla huumausaineiden vaikutuksen alaisena oleminen ei oikeuta ohjaamaan huumetestiin. Jos opiskelija on kampuksella aineissa, oppilaitos voi käyttää ainoastaan omia kurinpidollisia toimia.

Markkola ei kritisoi tämänhetkistä SORA-lainsäädäntöä tai sen toteutumista.

­­– Päättäjät ovat tämän mallin hyväksyneet, joten minulla ei ole siihen sanottavaa. Perusmalli on, että pyrimme tinkimättömästi noudattamaan tapoja ja lakia yliopistolla.

Onko huumetestit tehty pelotteeksi? Lue toimittajan kommentti täältä.